25.9.2009
musikhösten.
Amanda Jenssen - Happyland
Se, joka on tätä blogia lukenut jo pidemmän aikaa, muistaa varmasti hehkutukseni ruotsalaisesta singer-songwriterista Amanda Jenssenistä. Joko iloksenne tai harmiksenne, ne hehkutukset olivat vain tauolla, eivätkä suinkaan ole loppuneet. Tämän varmistaa Amandan uusi sinkkulohkaisu Happyland. Kuulin biisin eilen illalla ensimmäistä kertaa, ja olen iTunesin mukaan kuunnellut sen alle vuorokautta myöhemmin noin 30 kertaa. Tämä kertoo jonkin verran kappaleen loistokkuudesta ja ennen kaikkea tarttuvuudesta (vertaisin sitä jopa John Me:n superhittiin Love Is My Drug); Happylandissa Amanda on selvästi ottanut askeleen poispäin 2008-vuoden Duffya mukailevasta retrosoundistaan kohti Göteborgsrockin ja elektrobiittien välimuotomusaa. Muutos tuo tuoreutta, mutta Happyland sisältää myös Amandan aiemmalle musiikille tuttuja piirteitä; puhallinsoittimia ja Pär Wiksteniä komppaamassa taustakuorossa. Happylandia seuraa kuukauden päästä vielä nimeämätön kakkosalbumi, jolle Amanda on kynäillyt kaikki kappaleet itse. Ihailtavaa 21-vuotiaalta entiseltä Idol-finalistilta, sanoisinko.
Julian Plenti - Julian Plenti Is...Scyscraper
Interpolin solistiköriläs Paul Banks näyttää kokeneen sen, mitä monet bändissä soittavat jossain vaiheessa uraansa kokevat: halun kokeilla omia siipiään. Julian Plenti-salanimellä esiintyvä Banks on tehnyt syksyn kenties hienoimman rockdebyytin, joka paranee joka kuuntelulla. Matalan lauluäänen ja näppäiltyjen kitarariffien hallitsemalta albumilta löytyy materiaalia, jonka Banks on kirjoittanut jo vuosia sitten. Odottaa kannatti, sillä syksy 2009 tuntuu täydelliseltä ajankohdalta Plentin debyytille. Levyn nimellä Julian Plenti Is....Skyscraper kenties on syvempikin merkitys, mutta pinnallisemminkin ajatellen se on ideana hauska. Minimalistinen Skyscraper onkin yksi levyn parhaista hetkistä. Valopilkuiksi nousevat myös nopeammat Only If You Run, Games For Days sekä Unwind.
Tämä on levy ilman turhia täytebiisejä - täydellinen ilman liikaa yrittämisen tunnelmaa.
The xx - XX
Yksi kirjain muodostaa bändin nimen, albumin nimen ja kannet, sekä kaikkien sinkkujulkaisujen kannet. Voiko tällä aakkosten loppupään turhahkolla kirjaimella olla näin paljon syvällistä merkitystä jollekin? Vai onko koko X-kirjaimella leikittely ainoastaan käsistä lähtenyt sisäpiirijuttu, pelkkä pakkomielle vai silkkaa epäkekseliäisyyttä? Minä en suoraan sanottuna välitä, sillä kokonaisuus toimii. En tiedä miltä bändin jäsenet näyttävät, keitä he ovat, mutta minulla ei ole siihen tarvetta. The Xx is all about the music. Levyn toimivuus on positiivinen yllätys ja yhtye on erittäin tervetullut ja tuore lisä syksyn musiikkimaisemaan. The Xx ei sinänsä ole mitään uutta: Spotify pursuilee mies-nainen duettoja, pelkistettyjä elektro-vaikutteisia popkipaleita ja riffitkin kuulostavat paikoin tutuilta (verratkaapa vaikka VCR:ää ja Glasvegasin Geraldinea). Näitä tuttuja piirteitä on kuitenkin osattu yhdistellä niin nerokkaasti, että levy on erittäinkin raikas kokonaisuus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Oi oi oi!! Mun täytyy onkia kyllä toi Amandan sinkku nytheti käsiini! Ja albumikin tulee, kuinka makoisia uutisia :)
Lähetä kommentti