Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikat. Näytä kaikki tekstit

29.11.2010

she's not a robot

Marina & The Diamonds

Marina & The Diamonds


Oltiin torstaina tsekkaamassa Marina & The Diamondsin livekunto Tavastialla. Bändin Flow-keikan The XX:n takia missanneena olin superinnoissani, sillä jostain syystä olin saanut käsityksen, että Marina ja bändi on superhyviä livenä. Ja käsitys osoittautuikin oikeaksi. Marinan kohdalla koin saman kuin Florence And The Machinen - naisen ääni on miljoona kertaa parempi kuin levyllä. Liveversiot biiseistä olivat myöskin hauskalla tavalla erilaisia ja tuoreita - rakastan sitä kun näkee että bändi on oikeasti pistänyt eforttia keikkaversioihinsa, eikä vaan tyydy kopioimaan levyä.

Marina & The Diamonds


Tavastialle epäominaiseen tapaan keikka oli täydellisesti miksattu, joten sitä oli nautinto kuunnella jopa ilman taas kerran kotiin unohtuneita korvatulppia. Keikan suosikeiksi kohosivat Hermit The Frog, Girls, Mowgli's Road, Hollywood ja uusi biisi Jealosy. Ainut miinus nihkeähkölle suomalaiselle yleisölle ja sille että saatiin paikat semi takaa. Se selittää myös kuvien tylsyyden.

Mutta Marina yllätti loistavuudellaan, hauskuudellaan ja nokkelilla välispiikeillään! I want more!

Marina & The Diamonds

3.11.2010

FRESH! Nosturissa.

Uniikki / FRESH!

Sustain / FRESH!

Uniikki / FRESH!

kids breakdancing / FRESH!

Adam Tensta / FRESH!

kids breakdancing / FRESH!


Olin kuvaamassa frendin keikkaa Nosturissa kuukausi sitten. Tässä vähän matskua sieltä! Kuvia käytettiin myös uusimmassa Groteskissa jeejee!

28.8.2010

suomen paras show!

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

No words needed - PMMP, I love you.

23.8.2010

uu kakkonen!!

Visitoitiin siskon kanssa U2:n keikalla lauantaina. Oli mahtavaa!

Photobucket
Perinteinen "minä Olumppiastadionin edessä" -kuva
Photobucket
30 euron arvoiset istumapaikat löydetty. Näköyhteys averge. Excited?!
Photobucket
Pari tyyppii oli saapunut.
Photobucket
U2's in the building! Esimerkkilistä Suomi-tietoutta havaittavissa välispiikeissä. Mutta mitä Bonolta nyt voisikaan odottaa?
Photobucket
Asennekundi!
Photobucket
Ihan semi magee lavashow.
Photobucket
Sää ei nyt kyllä aivan täysin suosinut.
Photobucket
Tämän lähemmäksi Bonoa emme päässeet.
Photobucket
WE LIKED!!

Kuvat otettu Canon Powershot SX 110:llä!

8.8.2010

tuu rokkaa mun tanssilattiaa!

Koska keikoilla mukiinmenevin tuloksin kuvaaminen aiheuttaa minulle lähes yhtä suuret kicksit kuin itse musiikin kuuntelu, olin superfiilreissa järkkärin sniikkaamisesta Tavastialle Pariisin Kevään keikalle. Alla jotain matskua sieltä. Yleisön seasta rajoitetulla näköyhteydellä ja yhdellä linsillä kuvatessa tulos nyt ei ole henkeäsalpaava, mutta kohtalainen!


Photobucket
Photobucket
Photobucket


Keikka oli aivan mahtava Tavastialla vallinneesta +50 asteen lämpötilasta huolimatta. Pientä miinusta myös Salaliittoteorian soittamatta jättämisestä. Keikan jälkeinen lauantaidisko oli siellä soitetun musan ja superihanien tyyppien ansiosta myöskin jotain niin hienoa. Uusiksi.

14.7.2010

Festarifiilis on the top!

Ruisrock 2010 oli ja meni. Aivan sairaan mahtava meininki, parhaat tyypit ja upeita keikkoja. Kuvat kertokoon taas enemmän.

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Photobucket