johnny's not that rotten in case you had forgotten oh yeah, oh yeah!

The Sounds Kaapelitehtaalla
+++++




The Sounds käväisi viimeksi Suomessa heinäkuisessa Ruisrockissa ja veti Rantalavalla yhden parhaista koskaan näkemistäni keikoista. Heinäkuun hikoilu oli kuin muisto vain, kun joulukuisessa pakkasillassa vaellettiin tuulisen Ruoholahden läpi Kaapelitehtaalle tsekkaamaan bändin livekunto heidän maailmankiertueensa viimeisenä iltana.

Kaapelitehdas on korkea ja tehdasmainen suorakaiteen muotoinen halli, eikä Tavastia-maisesta kodikkuudesta voi sen kohdalla puhua. Kuitenkin kolkkoon Jäähalliin verrattuna paikka huokui hyviä keikkapaikan ominaisuuksia. Sounds-järjestelyt oli hoidettu mukavasti, ja heti seitsemästä lähtien yleisöä oli lämmittelemässä itse Tavastian lauantaidiskon DJ:t, jotka soittivatkin erittäin mukavaa matskua. Ennen illan pääesiintyjää vuorossa oli myös Brooklyniläis-bändi Matt and Kim, joka onnistui vaikeassa lämppärin tehtävässä mainiosti, ja vaikutti aidosti otetulta päästyään kiertämään Soundsin mukana. Jenkkibändi oli selvästi myös ehtinyt imeä ruotsalaisuutta itseensä, kuultiinhan heidän settinsä lopuksi myös cover-versio Europen The Final Countdownista.

Kun kello alkaa lähestyä yhtätoista, keikka-alue pakkaantuu yhä tiivimmäksi ihmismassaksi ja yleisö kiljuu odottavaisena minkä kerkeää. Lopulta, mukavasti aikataulussa, bändin pojat lipuvat lavalle ja käynnistävät keikan progemaisella instrumentaalibiisillä Crossing The Rubicon. Yllättävä mutta mainiosti introksi sopiva kappale antoi heti ymmärtää, ettei odotettavissa ollut kopiota kesän Ruissi-keikasta. Solisti Maja Ivarssonin rynnätessä vihdoin viimein lavalle nahkatakissaan ja mikroshortseissaan suureksi osaksi teini-iässä oleva yleisömassa oli revetä liitoksistaan. Itsekin ajauduin sekunnin murto-osassa adrenaliiniryöpyn saattelemaan transsiin, jossa ainoa missioni oli hyppiä, laulaa mukana niin kovaa kuin vain mahdollista ja taputtaa käsiäni tismalleen siihen tahtiin kuin bändin jäsenet ohjeistivat. Keikan alkuryöpytykseen kuului uusimman levyn nimikkobiisin lisäksi loistokas Queen of Apology sekä bändin kenties paras kappale Seven Days A Week. Jo tässä vaiheessa oli selvää, että Kaapelitehtaalle kokoontunut yleisö ei ollut aikeissa säästellä mitään illan aikana, ja itse Majakin luonnehti yleisöä - yllätys yllätys- lauseella "you're the best fucking crowd we've had on the whole tour!". Uusimman levyn ekan sinkkulohkaisun, huipputarttuvan No One Sleeps When I'm Awaken aikana näki myös varmasti sen, että suomalaiset ovat ehtineet omaksua uusimmankin levyn paremmin kuin hyvin.

Hieman ennen keikan puoliväliä helsinkiläisyleisölle tarjoiltiin harvinaista herkkua: yhdessä (supersuloisen) kosketinsoittaja Jesperin kanssa Maja kajautti ilmoille akustisen, epä-soundsmaisen balladiputken, joka ilokseni alkoi ihanalla Home Is Where Your Heart Is -biisillä, jota äänekkäästi toivottiin myös Ruisrockin keikalla - turhaan. Piano-osuus päättyi perinteikkäästi Night After Night -kappaleeseen, jossa yleisö soinnukkaasti karjui Majan ojentamaan mikkiin. Vaikka kyseinen hidas biisi on ollut settilistan vakiovarusteena varmasti lähes kaikilla Sounds-keikoilla, yleisö on aina yhtä tunteella mukana ensi soinnuista alkaen. Ehdottomasti yksi keikan kohokohdista.


Maja Turun Klubilla 15.12. Kuva: sue.fi


Loppukeikkaa dominoivat uuden levyn kappaleet, joista selkeästi yli muiden nousi supermahtava livebiisi Beatbox. Kyseisessä biisissä on jotain taianomaista, sillä vaikka se levyllä uhkaakin hukkua voimakkaampien kappaleiden joukkoon, livenä se kuulostaa ehkä maailmankaikkeuden parhaalta kappaleelta. Alun rumpubiitti sai siis ongelmitta aikaan täysin samantasoisen euforisen tunteen kuin Ruissalossa.

Keikkaa oli kulunut pitkälti yli tunti, kun bändi "hyvästeli" yleisön satojen kiitosten saattelemana ja poistui lavalta. Muutamien hittibiisien vielä puuttuessa oli kuitenkin ilmiselvää, että yhtye palaisi vielä lavalle. Raikuvien kannanosoitusten myötä Soundsit tulivatkin takaisin, ja pian hallissa kaikuikin yksi bändin parhaista livebiiseistä, Tony The Beat. Beatboxin tavoin kyseinen kappale herää livenä - varsinkin rokkikitaroiden tahdittamana - eloon ja onnistuu nousemaan hetkellisesti jopa suosikkibiisikseni. Kiertueen päättymisen kunniaksi bändi tarjosi muuta kiertuetta pidemmän encoren, jota maustettiin myös poimimalla lavalle eräs häkeltynyt yleisön edustaja. Teinityttö pärjäsi koitoksesta hyvin, itse olisin kenties pyörtynyt innostuksesta Maja Ivarssonin kysyessä nimeäni ja esitellessä minut koko yleisölle. Keikka päättyi odotetusti mutta muista kiertueen keikoista poiketen huipputarttuvaan Hope You're Happy Now:hun.

Ja yleisö varmasti olikin erittäin happy poistuessaan hikisenä kohti narikkaa. "Siis se Ruissin keikka oli kyl niin mahtava mut tää oli viel sata kertaa parempi oikeesti!!", kuului takaani. Ja täytyy kyllä sanoa, että tämä bändi ei petä, ja keikka saavutti mahtavuudellaan ainakin kesäisen festariheiton tason. Maja Ivarssonin epäinhimillinen cooleus säilyi siitäkin huolimatta, että nainen heitti lähes tarkalleen samat välispiikit kuin puoli vuotta sitten. Vähintäänkin hänen vilauttamansa skånen-murre sai minut rakastumaan häneen lopullisesti.