to die by your side is such a heavenly way to die

Tänään oli mukava päivä. Kun noin varttia ennen deadlinea saimme tutkimustaidot-kurssin esseemme sysättyä viestinnän laitoksen kanslistitädin käsiin, iso kivi vierähti sydämeltäni. Okei, ehkä dramatisoin hieman (ei se essee nyt ihan niin rankka ollut), mutta on helpottavaa ettei vähään aikaan tarvitse vääntää turhaa tekstiä tutkimusmetodeista, relevansseista ja siitä, kuinka se kriisijournalismi aikojen kuluessa nyt onkaan muuttunut.



Päästääksemme irti tästä äärimmäisen kiehtovasta aiheesta, minä, Noora, Laura ja Kaisa otimme ja menimme leffaan katsastamaan paljon kehutun (500) Days Of Summerin. Ilokseni voin todeta, että elokuva lunasti kuin lunastikin korkeat odotukseni. Arkinen tarina, päähenkilöt, musiikki sekä draaman ja komedian balanssi yhdessä onnistuivat luomaan äärettömän suloisen ja tunnelmallisen kokonaisuuden. The Smithsin ihana There Is A Light That Never Goes Out on soinut päässäni leffan alkuhetkistä asti. Soundtrack lähtikin tilaukseen pian leffastatulon jälkeen, ja dvd lähtee ostoon heti kun vain mahdollista. Suosittelen erittäin lämpimästi! Jos et minua usko, lue vaikka NYT-liitteen leffa-arvostelu (Veli-Pekka Lehtonen ja kumppanit eivät erehdy).

Illalla koin taas hämmennyksen hetkiä katsastaessani Harpers Islandin uuden jakson - mitä helvettiä silläkin saarella tapahtuu? Loput jaksot voisi näyttää yhdellä kertaa kiitos, en minä jaksa enää odottaa.