Huomaan aliarvioineeni Lily Allenia aikaisemmin. Olen omistanut naisen ekan levyn, Alright, Still, jo kauan, mutta en ole ikinä vaivautunut kuuntelemaan sitä huolella läpi. Outoa sikäli, että esimerkiksi Kate Nashia (jonka musiikkiin ja artistikuvaan Allen on epäilemättä vaikuttanut) olen suurkuluttanut viime vuosina.
Nyt olenkin onnellinen, että olen löytänyt Allenin uudelleen kakkoslevyn myötä. Suurin osa biiseistä jää päähän jo ensikuuleman jälkeen, mikä on merkki supertarttuvista melodioista ja tuoreelta kuulostavasta tuotannosta. Lilyn materiaali on niin puhdasta poppia kuin olla jo voi, mutta oi niin nerokasta sellaista. Rääväsuuna tunnetun artistin sanoitukset ovat samaan aikaan ironiantäyteisiä, nokkelia, hauskoja ja kantaaottavia. Hän runoilee sujuvasti ja itsevarmasti mm. lääkkeiden väärinkäytöstä ja Jumalasta. Jälkimmäisestä kertova "Him", sisältää viatonta pohdintaa ja kylmiä totuuksia:
"Ever since he can remember people have died in his good name/ Long before that September/ Long before hijacking planes"
"Do you think his favourite type of human is caucasian/ Do you reckon he’s ever been done for tax evasion"
Allenia kuvaakin hyvin eräs lukemani letkautus: "Still able to get away with rhyming, 'suicidal' with 'Creedance Clearwater Revival' and make it dancebly entertaining, Allen is also involved in film, fashion and political activism."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti